Antti Timonen: Autioituneen kylän asukkaita. 2-osainen romaani. Karjala-kustantamo. Petroskoi, 1977
Antti Timosen (1915-1990) romaani lähtee mielenkiintoisesti liikkeelle: karjalaisen kylän asukkaat pakkaavat tavaransa ja hyvästelevät esi-isiensä rakentamat asumukset. Teollisuus ja modernisaatio jylläävät myös peräkylien asukkaiden elämää kokonaan uusiksi - ajat muuttuvat.
Romaanin alun jälkeen kerronta muuttuu hieman hajanaisemmaksi. Romaani kertoo muutoksesta, mutta varsinaista selkeää rakennetta tai juonta sillä ei tunnu olevan, tosin metsätyömaan ja muiden työmaiden henkilöt muodostavat romaanin päähenkilöt. Heidän vaiheitaan seuratessa käy lukijalle selväksi, millainen on oikea työskentelyasenne muutosten edessä ja toisaalta minkälaisia haasteita ne voivat tuoda henkilökemioihin: menneisyyden laakereilla lepääminen ei edistä milaqlään tavalla uusien projektien loppuunsuorittamista. Joskus vanhat organisaattorit, jotka olivat hyödyllisiä vuosikymmeniä sitten,
mutta eivät juurikaan enää, täytyy työntää syrjään keshityksen ja tuoreempien voimien tieltä.
Tämä ohut romaani on helppo lukea muutamassa illassa, mutta kirjailija näyttää työstäneen sitä sivumäärään nähden melko kauan, vuosina 1971-75. Pitkä työprosessi voi osaltaan selittää romaanin sirpalemaisuutta. Teos ei tuo Timosen kirjailijakuvaan varsinaisesti mitään uutta, ja se on hyvä "jatko-osa" Kotoisilla poluilla -romaanin tematiikkaan, jossa käsitellään varsin samoja teemoja.
Romaani sisältää joukon varsin raikkaita yksityiskohtia - esimerkiksi kohta, jossa yksi päähenkilöistä tekee matkan linja-auton kyydissä tuntuu realistisuudessaan kotoisan tutulta -, mutta jotenkin hieman silmiinpistävä on luku, jossa käydään Suomen puolella. Käy ilmi, että Suomen maaseutu on myös tyhjentynyt ja ihmiset ovat lähteneet joko Ruotsiin tai Amerikkaan töiden perässä: toisin sanoen, Suomessa eivät asiat ole yhtään sen paremmin. Eräällä kirjan päähenkilöistä on setä, joka asuu Suomessa ja jolla on jo jonkin verran omaisuutta. Käy ilmi, että hän on jo sitä ennen ehtinyt tekemään kaksi konkurssia. Plaraillessaan vanhoja lehtiä päähenkilö huomaa täysin sattumalta, että samainen sukulaissetä onkin jatkosodassa toiminut - yllätys, yllätys? - keskitysleirin päällikkönä Karjalassa. Päähenkilö tekee tilanteessa ainoan ja oikean moraalisen johtopäätöksen tekemällä nopean ja selvän pesäeron näihin ikäviin sukulaisiin. Tämä teoksen irrallinen kohta osaltaan kuvaa osuvasti Timosen asennetta Suomeen, jossa lähes poikkeuksetta tuntuu olevan jotain jääneen hampaankoloon.
Kirja loppuu hieman lyhyeen, mutta sen loppukaneettina tuntuu olevan, että elämä lopulta aina voittaa ja kulkee eteenpäin - vaikkakin kylät tyhjenevät, niin uusia kaupunkeja rakennettaan jotka tulevat säilymään hirsimökkejä pidempään. Tämä tuntuu olevan romaanin perimmäinen sanoma.
--
Kokonaisarvosana: 7-
Kommentit
Lähetä kommentti