Antti Timonen: Mirja (Pieni valkosiipi; Olen kotona). Karjala-kustantamo. Petroskoi, 1980
Antti Timosen (1915-1990) "Mirja" on melko paksu, lähes 600-sivuinen nide. Teos muodostuu kahdesta 1960-luvulla kirjoitetusta romaanista, "Pieni valkosiipi" ja "Olen kotona", jotka vuonna 1980 julkaistiin uudelleen yhtenä niteenä. Romaaneista jälkimmäisen luin itse asiassa ensimmäisenä, koska olin sen ostanut erikseen tietämättä että se on osa "Mirja"-teosta.
Teos kertoo nuoren naisen vaiheista, joka on orpona tuotu Suomeen vuonna 1941 Neuvostoliitosta. Vaiheittain, ja varsin pitkien käänteiden ja yhteensattumusten jälkeen käy ilmi että tytön - josta suomalainen kommunistiperhe oli adoptoinut ja pitänyt hyvää huolta - äiti onkin elossa. Äiti on puolestaan luullut tytön kuolleen suomalaisten siivileihin kohdistetussa pommituksessa ja autuaan tietämätön tytön uudesta elämästä Suomessa. Näitä vaiheita romaani esittelee varsin melodramaattisin keinoin, joista paikoitellen tulevat väkisin mieleen naiskatsojille suunnatut television draamasarjat. Uskon että kyseinen romaani onkin kenties tarkoitettu nimenomaisesti naislukijoille. Tapahtumissa hypätään vuorotellen Suomeen seuraamaan Suomi-Neuvostoliitto -Seuran piireissä pyörivään tyttöön ja vuorotellen Neuvostoliitossa olevaan äitiin ja neuvostoarkeen.
Suomessa koulussa käyvää tyttöä kiusataan, koska 7-vuotiaana tyttö "tiesi jo" luonnostaan että Neuvostoliitto "on suuri maa, joka voittaa kaikki toiset sodassa". Vasta juostuaan itkien kotiin hänelle kerrotaan totuus: "Mirja, olet jo iso tyttö ja sinun tulee tietää totuus. Sinä olet kotoisin Neuvostoliitosta." - - "Siellä ei ole herroja, vaan kaikki ovat tasavertoisia..." Mirja palaa kouluun entistä ylpeämpänä Neuvostoliitosta. Kohtaus antaa jo varsin hyvän kuvan koko kirjan muusta sisällöstä: onnekseen tyttö on päässyt kommunistiperheeseen jossa hänen ihailuaan naapurimaata kohtaan rohkaistaan ja jalostetaan. Kuinka sattuukaan, perheen taloudellinen asema järkkyy ja paljastuu Suomen 'todellinen' luonne. Lukijalle käy selväksi, että Neuvostoliitossa vastaavanlainen tilanne ei olisi lainkaan mahdollinen. Tarinan edetessä käy myös ripotellen ilmi, että Suomessa vanhukset eivät pääse luvattuihin vanhainkoteihin, eivätkä saa kunnalta apua kuin vain satunnaisesti, ja myös massatyöttömyys saa ihmiset epätoivon valtaan. Neuvostoliitossa puolestaan lääkärinhoito on ilmaista ja työttömyyttä ei ole, jne. Jätän loput lukijalle.
Ensimmäisen romaanin viimeisellä sivulla Mirja lopulta astuu Neuvostoliittoon menevään junaan.
Toinen romaani "Olen kotona" alkaa Mirjan tutustuessa äitinsä kotimaahan. Ensi alkuun moni asia on vieraista ja outoa, mutta vähitellen tyttö tottuu uuteen ilmapiiriin - etenkin oppiessaan päivittäin aina parikymmentä uutta sanaa venäjän kielellä. Mirja oppii tuntemaan kylän ihmisiä yhä lähemmin ja heidän päivittäisiä ongelmia ja saavutuksia neuvostotyössä, johon myös Mirja ottaa uteliaasti osaa. Kanttiinissa ruoka ei ole aina priimaa, mutta sitä voi syödä niin paljon kuin haluaa. Ihmiset riitelevät paljon - mutta se ei ole koskaan henkilökohtaista eikä kaunaa kanneta: elämä jatkuu. Jne. Samalla tulevat tutuksi poliittiset iltamat, tanssit, jne.
Mirjallekin kasautuu lopulta jonkin verran ongelmia, koska häneen suhtaudutaan juoruillen ja epäluuloisesti taustansa takia. Mutta lopulta Mirja tekee ratkaisunsa epäitsekkäästi kommunistisen moraalin perusteella.
Kokonaisuuteena romaanisarja on luettavaksi varsin raskas, koska tapahtumat etenevät paikoitellen varsin laahaavasti. Lähinnä suomalaislukijalle mielenkiintoa herättävät tavat joilla neuvostoelämää kuvataan. Väkisinkin tulee mieleen että esimerkiksi, kuinka moni ihminen heti työpäivänsä jälkeen menisi vielä osallistumaan poliittisiin iltamiin?
Romaani on sisällöltään poliittisesti oikeaoppinen ja korrekti. Tämä paikoitellen on lukijalle ärsyttävää, koska se tuntuu keinotekoiselta ja synnyttää tarinaan epäaitoutta. Toisaalta romaanin toisella puoliskolla tunnustetaan jonkin verran joitakin ongelmia, joita Neuvostoliitossa on, mutta ne eivät ole sisällöltään keskenään samassa suhteessa. Vaikka mukana on viihdyttäviäkin osuuksia, en kaiken kaikkiaan pidä romaania kovinkaan suositeltavana ensilukemisena, koska teoksessa poliittisuus on täysin voittanut taiteen.
--
Kokonaisarvosana: 6-
Romaaneista ensimmäinen lähtee
Kommentit
Lähetä kommentti